Audion
Audion on kotimainen musiikkialan yhtiö, jonka liiketoimintaa on mm.
- Digijakelu
- Studio- ja liveäänitys
- Äänentoisto
- Levy-yhtiötoiminta
- Musiikkikustannus
- Musiikin tuottaminen
Kuulumme Apple Digital Masters Providers Listalle.
Digijakelu
Kun tilanne on, että musiikkisi on jo äänitetty ja on aika valloittaa maailma, tarvitaan musiikki tietenkin julkaista.
Kauttamme onnistuu musiikin julkaisu lähestulkoon kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin.
Sivuilta löytyy muutamia esimerkkejä digitaalisesti julkaistusta musiikista.
Musiikkikustannus
Musiikkikustannuksen tehtävä on ensisijaisesti edistää sävelteosten kaupallista käyttöä.
Voimme tarjota monen tasoisia sopimuksia artisteille ja musiikin tekijöille.
Musiikin käyttäjät (artistit, audio- ja av-tuotannot), tutustukaa katalogiin, tai tilatkaa juuri teidän tarpeisiinne sopivaa musiikkia.
Levy-yhtiö
Sait tehtyä hienon kappaleen ja haluaisit valloittaa maailman?
Loistavaa! Lähtökohta on juuri oikea.
Toki musiikkimaailman karut realiteetit voivat tulla vastaan, mutta autamme sinua selviämään haasteista.
Äänentoisto
Olemme toimineet musiikkitekniikan parissa jo pidemmän aikaa ja kalustoa on päässyt kertymään ihan mittavasti.
Tuommekin tätä kalustoa saataville, mikäli sinulla itsellä sitä ei tarpeeseen satu olemaan.
Tarvittaessa ammattilaisen tulee hoitamaan tapahtumasi tekniikan.
Studio- ja liveäänitys
No entäs sitten kun on se biisiaihio, mutta ei paikkaa missä edes demottaa?
Otappas yhteyttä, niin tehdään demo. Katsotaan sopiva paikka äänitykselle ja hoidetaan homma kustannustehokkaasti maaliin. Paikkana voi toimia meidän oma studio, bändinne treenikämppä lisättynä meidän mobiilikalustolla, tai jokin alueen muista studioista.
Musiikin masterointi kuuluu myös toimintaamme ja olemmekin sertifioitu Apple Digital Masters toimija.
Tulevia tapahtumia
| Aika | Tapahtuma / Bändi | Paikka | Info |
|---|---|---|---|
| 07.02.2026 | Inhalation Ten | Hallan Karhu. Ukkohalla | |
| 06.12.2025 | Public Shame | Lissun Bar. Alavieska | |
| 27.05.2026 | Inhalation Ten | ||
| 30.05.2026 | Public Shame |